Tampereen Ju-Jutsukoulu löysi vihdoin kauan kaivatut uudet tilat Kaupin uudesta urheiluhallista, Kauppi Sports Centeristä. Uusiin tiloihin päästiin muuttamaan alkuvuodesta 2018.
Vanha sali Onkiniemessä oli palvellut hyvin vuodesta 1999 asti, ja se olikin muodostunut toiseksi kodiksi monelle aktiiville. Olihan siinä sellaista tiettyä alkukantaista charmia ja tunnelmaa vieläkin, mutta hieman alkoi tila käymään ahtaaksi ja rakenteetkin lahoamaan, joten uusi sali oli enemmän kuin tervetullut! Todellinen herätys tuli alkukeväällä 2017, kun Onkiniemen kiinteistöstä löytyi asbestia ja TJJK joutui evakkoon väistötiloihin noin kuukaudeksi. Asbestia ei onneksi TJJK:n tiloista mittausten jälkeen löytynyt ja seura sai treenata vanhoissa tiloissa loppuvuoden 2017.
Uusien tilojen eteen oli tehty monen henkilön voimin paljon työtä etsinnän, neuvottelujen ja muun järjestelyn suhteen kulissien takana. Myös asbestilöydös aiheutti paljon työtä väistötilojen etsimisen ja sopimisen suhteen. TJJK:n hallitus nimesi salitoimikunnan edistämään sekä salihanketta että Onkiniemen salin tilanteen selvittämistä ja väistötilojen etsintää. Iso kiitos seuran puolesta salitoimikunnan jäsenille: Harri Vellas, Mika Mantere, Jani Ikävalko, Tero Pyylampi, Heli Pyylampi, Kari Jalava, Perttu Tepponen ja Ville Korpiluoto. Ilman näitä ihmisiä asiat eivät olisi edenneet mihinkään ja seuran tulevaisuuskin olisi ollut vaakalaudalla.
Kuvassa ensimmäiset mittaukset ja suunnittelut menossa tulevissa tiloissa:
Joulukuun 2017 puolella saatiin jo muuttotalkoot toden teolla käyntiin. Uuteen salitilaan rahdattiin harrastajien voimin matot ja kaikki mukaan tuleva irtotavara. Samalla myös tehtiin tyhjennystalkoita Onkiniemen päässä. Suuri kiitos kaikille talkoisiin osallistuneille! Porukkaa riitti raskaisiin töihin hyvin, joten hommat sujuivat.
Tämän jälkeen, tammikuun puolella 2018, saatiin käyntiin varsinaiset kasaustalkoot. Hommia painettiin useinä päivinä vaihtelevalla porukalla. Tiedossa oli tavaran järjestämistä, hyllyjen kasaamista ja asentamista, mattojen asennus, listojen maalaamista ja asentamista, siivoamista ja kaikkea muuta pientä ja isoa järkkäämistä. Hommia paiskittiin vaihtelevan kokoisilla talkooporukoilla ja suuret kiitokset kaikille, jotka auttoivat panoksellaan!
Kaikki talkoolaiset eivät kuviin päässeet, mutta yhtä kaikki, suuret kiitokset myös heille! 🙂
Kaiken puurtamisen, kantamisen, asentamisen ja maalaamisen jälkeen sali alkoikin näyttämään aikas upealta:
Melkein valmista jo:
Viimeisen suuremman talkoopäivän tyytyväiset suorittajat:
Salilla haluttiin panostaa myös hieman aiempaa enemmn oheisharjoittelumahdollisuuksiin. Kuvassa voimailunurkkauksen toinen puoli:
Peilit asennettiin hieman myöhemmin. Muutenkin salin varustelutasoa parannetaan jatkuvasti pikku hiljaa.
Kyllä nyt kelpaa treenata kamppailua! Avajaisiakin vietettiin: Puheenjohtaja piti pikku puheen, syötiin kakkua ja treenailtiin:
CHEERS! Katso avajaisista lisää hienoja tunnelmakuvia Facebook-albumista: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.1559973540704687&type=1&l=f6e0643145
Lisää kuvia muuttourakasta löydät myös Facebook-albumista: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.1502148799820495&type=1&l=4af856d7cd
Tässä pähkinänkuoressa tarina TJJK:n uudesta salista. Treenit ovat pyörineet hienosti ja porukka on viihtynyt! Lajeina meillä on tällä hetkellä brasilialainen ju-jutsu, lukkopaini, potkunyrkkeily, kuntopotkunyrkkeily, Hokutoryu ju-jutsu, junnu ju-jutsu, junnu-BJJ ja muksu-BJJ. Tule treenaamaan huipputiloihin, huippuseuraan, huippuporukkaan! Alkeiskurssit pyörivät useasti vuodessa eri lajeille ja seuraavat alkavat heti tammikuussa 2019!