Olet täällä

2018 huippuhetket: Perttu Tepponen - TJJK:n kuudes lukkopainin euroopanmestari

BJJ- ja lukkopainipuolella vuoden 2018 varmastikin kovin kisasaavutus tamperelaisittain ja jopa suomalaisittain oli Perttu Tepposen ADCC lukkopainin EM-kulta!

Vuoden 2018 arvostetuimmat lukkopainikilpailut oteltiin 6.10.2018 Bukarestissa, Romaniassa. Neljän kovan matsivoiton ansiosta Perttu ansaitsi paikkansa syksyllä 2019 järjestettäviin lukkopainin MM-kilpailuihin, jotka otellaan Kalifornian Anaheimissa.

Kuvassa onnellinen kultamitalisti ja tyytyväiset taustajoukot: Huoltajat Kari Jalava (vasemmalla) ja Kari Peltola, sekä valmentaja Tero Pyylampi (oikealla).

Perttu Tepponen otteli miesten -99kg sarjassa. Ensimmäisellä kierroksella vastaan asettui serbialainen Obrad Nedic. Pienen alkukankeuden jälkeen Perttu hoiti homman kotiin tyylipuhtaalla alasviennilla ja siitä saaduilla pisteillä.

Toisella kierroksella vastassa oli yksi sarjan ennakkoon kovimmista taistelijoista, Puolan Lukasz Mihalec. Lukasz kuristi Pertun vuoden 2016 EM-kisoissa Saksassa, joten revanssia lähdettiin hakemaan ja se tuli: Perttu dominoi matsia ja väänsi voiton kimura-käsilukolla.


Kuva: Dominik Borowczyk

Semifinaalissa Perttu kohtasi Andrzej Iwatin Puolasta. Paikan päällä olleilla puolalaisilla oli kovat odotukset tälle miehelle, hän on nuori nouseva tähti maansa lukkopainipiireissä. Tasaista vääntöä nähtiinkin ja Perttu oli hieman alakynnessäkin, mutta onnistui viemään ottelut jatkoajalle, missä Perttu hoiti homman komeasti kotiin pistein 3-0.


Kuva: Dominik Borowczyk

Finaalissa Perttu kohtasi norjalaisen Muslim Patsarigovin, joka olikin toinen sarjan ennakkosuosikeista. Ja toinen ennakkosuosikki, kenet TJJK:n mies kaatoi. Perttu omaa Patsarigovista otteluvoiton aiemmista kilpailuista ja se ehkä olikin vastustajan takaraivossa hieman. Tarkan ja tasaisen ottelemisen jälkeen - ja vastustajan miinuspisteen passiivisuudesta - Pertusta kruunattiin lukkopainin EM-kullisti vuosimallia 2018!

Huikean hyvää suorittamista! Perttu on paininut hieman ikävien loukkaantumisien ja huonon tuurin kanssa koko vuoden 2018, joten tämä oli mahtava kruunu Pertun kisavuodelle. Aamulehden Moro luonnollisesti raportoi myös tästä saavutuksesta. Lue juttu kokonaan täältä: https://www.aamulehti.fi/a/201261905


 

Pertusta tuli tämän voiton myötä kuudes Tampereen Ju-Jutsukoulun ADCC lukkopainin Euroopan mestari. Edellinen TJJK:n lukkopainin EM-kullisti oli Tero Pyylampi vuosimallia 2016 (ja vm. 2012) ja ensimmäinen Teemu Launis vuodelta 2003. Välissä ovat lisäksi Kari Peltolan EM-kulta, Marko Helenin kolme EM-kultaa ja Janne-Pekka Pietiläisen neljä EM-kultaa. TJJK on Suomen ylivoimaisesti menestynein BJJ- ja lukkopainiseura tällä mittarilla ja todennäköisesti koko Euroopan paras seura. ADCC on arvostetuin lukkopainiliitto maailmalla, jonka MM-kisat ovat "lukkopainin olympialaiset".

P.s. Pertunkin matka alkoi TJJK:n alkeiskurssilta. Jos kiinnostus heräsi matkaan kohti palkintopalleja ja tai muuten vaan hienoa harratusta, lue lisää täältä: http://tjjk.fi/bjj-alkeet

 

Matsiklippiä Pertun toisesta matsista:
https://www.facebook.com/tjjkproteam/videos/294325921175440/

Semifinaalin taistelusta matsiklippiä:
https://www.facebook.com/tjjkproteam/videos/712451229130888/